Sulje
Jane Fonda

Jane Fonda

Jane Fonda on palkittu näyttelijä, joka on työskennellyt niin elokuvien kuin teatterinkin parissa. Hän on saanut työstään lukuisia nimityksiä ja palkintoja, mukaan lukien parhaan naisnäyttelijän Oscarin elokuvasta Klute – rikosetsivä vuonna 1971 ja elokuvasta Katkera paluu vuonna 1979 sekä Emmy-palkinnon roolistaan elokuvassa The Dollmaker. Hänen muita elokuviaan ovat mm. Kiina-ilmiö, Yhdeksästä viiteen, Rollover, Kultalampi ja Ankea aamu. Kriitikoiden ylistämän näyttelijäntyönsä lisäksi Jane on työskennellyt myös elokuva- ja televisiotuottajana. Vuonna 2007 Jane sai neljäntenä ihmisenä elämäntyöstään Kultaisen palmun Cannesin elokuvafestivaaleilla. Vuonna 2009 Jane teki paluun Broadwaylle ja oli ehdolla Tony-palkinnon saajaksi roolistaan Moisés Kaufmanin näytelmässä 33 variaatiota.

"Menestyksekkään teatteri- ja elokuvauransa lisäksi Jane on aktiivinen feminismin, ympäristöasioiden, rauhan ja naisten oikeuksien puolestapuhuja. Hän on erittäin omistautunut ohjelmalleen Georgia Campaign for Adolescent Pregnancy Prevention (G-CAPP), jonka hän perusti vuonna 1995.

Jane on johtoryhmän jäsen Women's Media Centerissä, jonka hän perusti vuonna 2004 yhdessä Gloria Steinemin ja Robin Morganin kanssa. Hän kuuluu johtoon myös kansainvälisessä V-Day: Until The Violence Stops -järjestössä, jonka tavoitteena on lopettaa naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta.

Hän on myös menestynyt kirjailija. Random House julkaisi vuonna 2005 Jane Fondan muistelmateoksen Tähänastinen elämäni, joka nousi saman tien The New York Times -lehden bestseller-listalle. Samaan aikaan valkokankailla sai suosion Janen ensimmäinen elokuva 15 vuoteen, Anoppi on pahin. Tämän ansiosta hänestä tuli ensimmäinen ihminen, jolla oli samaan aikaan listaykkösenä sekä kirja että elokuva."

"You can be physically perfect, but if you don't have confidence, there's something missing."

jokainen suurlähettiläs

#message

Lisätietoja